Jalkapalloa Emolasta

Emolan pojilla riitti kekseliäisyyttä jalkapallon harrastamiseen

Emolan pojat Esko Pöyry (s. 1931), Veikko Laukkanen (s. 1938) ja Arvo Vauhkonen (s. 1937) muistelivat kesällä 2016 jalkapallon harrastamisen karuja olosuhteita poikavuosinaan:
– Ei ollut oikeaa omaa jalkapalloa. Emolan pelikenttä pidettiin kunnossa talkoovoimin.
– Urskissa pelattuihin jalkapallo-otteluihin ei ollut varaa ostaa pääsylippuja. Ilmaiseksi päästiin pelejä seuraamaan niin kauan, kun mahduttiin rautaisen portin pyöreistä metallirenkaista sisään.

Kotimatkalla pojat keräsivät lyhtypylväisiin kiinnitetyt pelimainokset talteen. Pyörittelivät paperisen pallon, jonka sitoivat paperinarulla kiinni. Melkein jokaisessa Emolan torpassa oli kesäkaudella sika tai pari. Teurastetun sian rakosta saatiin vieläkin eheämpi pallo.

Veikko Laukkanen sai 10-vuotislahjaksi suutarin tekemän nahkapallon ja sillä potkittiin illasta toiseen.

Esko Pöyry oli kolmikon vanhin ja mukana Kissoja perustamisessa. Hän pelasi 1940–50 lukujen vaihteessa Kissojen ensimmäisissä piirisarjan joukkueissa.
– Urski ei ollut alkuun kovin kummoinen pelialusta. Saviperäinen hiekkakenttä teki joskus tepposensa pelaajille. Sateella vesi jäi isoiksi lätäköiksi.

Pöyry muistaa muutaman tilanteen, jossa Kissojen hyökkääjä potkaisi ensin vettä vastustajan silmille ja vei sitten vaivattomasti “nahkakuulan” maalin perukoille.